Oskari ja pari muuta kultaista kaveria

Olin tuossa eräänä päivänä pikaluistelemassa ohjaajaguru Peter Jacksonin kanssa Pyynikin luistelukentällä. Ei mitään ihmeellistä, päätimme vain mennä hiukan höntsäilemään ulos ympyräluistelun merkeissä, haukkoa hiukan raitista happea ja puhua samalla kakkaa ajankohtaisista aiheista. Päälimmäiseksi puheenaiheeksihan nousi tietenkin tällä kertaa Oscar-gaala.

- No Pete, mitäs mieltä noista Akatemian juhlista olit tänä vuonna?
- Ei saakeli Kääpiö, mikä tää meidän luistelupaikka oikein on? Täällähän ajelee moottoripyöriä - -

*WHUM*

- Jumalauta! Toi yks ajo ihan millistä ohi!
- Niin juu nuo. Ei noista kannata välittää. Tampereen kaupunki vaan joka vuosi keväisin lihottaa tätä jäätä muutamalla kymmenellä sentillä, vain jotta sais myöhemmin tuhota sen päästämällä nämä jäämotoristit tänne pörräämään ympyrää. Ihan fiksu liike ajatellen että esimerkiksi ratamaratonin SM-kilpailut järjestetään vasta 11. maaliskuuta. Vissiin aika hiljasta treenailla maratonia kun ympärillä pyörii kymmensenttisiä moottoripyörien nastoja.
- No jo on markkinat. Eihän tässä oo mitään järkee.
- Se se on. Pikaluistele tarpeeks kauan niin opit varmasti ottamaan sopivasti kakkoseen. Mutta mites ne Akatemian juhlat?
- Niin ne. No eipä niissä.. Ihme ratkaisuja tehty taas tänä vuonna. Ohjaaja päätti pistää jokaisen kiitospuheen päälle soimaan jotain ihme hissimusiikkia. Mitä ihmettä? Eikö sitä saa edes kiitoksia heittää enää ilman säestystä? Räppäämäänkö ruvetaan ensi vuonna?
- Heh, se oli kyllä aika omituinen juttu.
- No joo mutta mites sitten se - -

*VROOOM VROOM*

- Voi jumalauta! Taas saatana sentin päässä! Hei äijä, vedä se motskari sivuun niin mä revin sun pääs irti!
- Rauhotu nyt Pete, tää on arkipäivää.
- Mulla on mun kaveri Oscar täällä mukana! Mulla on kavereita jotka tuntee kavereita! Vedetään sua molemmat pataan, saakelin tuppikulli-motoristi!
- Rauhotu nyt. Ei noille mitään voi.
- Voi että kun sylettää. Miks te ette menis halliin harjottelemaan?
- Hahaha! Halliin! Hahahahahaha! Nyt kyllä murjaisit, Pete. Halliin... Hihihih...
- Hmm.. Mitäs hauskaa tuossa nyt oli?
- Voi kuule, Pete. Suomessa harjotellaan pikaluistelua hallissa samana päivänä kun Gary Busey saa kutsun Oscar-gaalaan.
- No mutta tota... Gary Buseyhän *oli* tänä vuonna Oscar-gaalassa. Kato vaikka:



- Hyi helvetti!
- Sanoppa muuta, Kääpiö. Sanoppa muuta.
- Olitkos sä muuten ihan henkilökohtasesti mukana Gaalassa tänä vuonna, Pete?
- En ollut. Mulla oli vähän ehh.. Muuta menoa.
- Mikä voi olla tärkeämpää kuin maailman korruptoitunein elokuva-alan palkintotilaisuus?
- No tuota. Mulla leipo ton King Kongin tekemisen jälkeen ihan täydellisesti kuula jumiin. Totaalinen burn-out. Päätin sitten tehdä Dave Chapellet, eli otin ja lähdin Uuden Seelannin viidakkoon piiloon maailmalta. Oli pakko vaan nollata tilanne.
- Oho! No ihmekkös kun ei oo kaverista vähään aikaan kuulunutkaan.
- Jooh.. Mutta sittenhän hommat oudoiks vasta menikin, jahka olin sinne viidakkoon saanut asetuttua.
- Mitäs?
- Kaiken maailman leffanörtit seuras mua sinne Uuteen Seelantiin ja asettu asumaan sinne viidakon reunoille! Ne jäi kato odottamaan että mä tulen ulos.
- Mitä ihmettä.. No mitäs sitten tapahtu?
- Mä olin siellä viidakossa jonkun puoli vuotta. Mietiskelin vaan maailman asioita ja tein niitä selviksi itelleni. Ja siinä sivussa puuhasin vähän jotain muutakin...
- Jotain muuta?
- No sitten puolen vuoden päästä mä tulin sieltä viidakosta pois, mä kannoin mukanani kahta filmikelaa.
- Täh?
- Mä kannoin käsissäni kahta isoa filmikelaa, joihin oli mun viidakossa vietetyn puolen vuoden aikana kaiverrettu uusi kokopitkä elokuva, Braindead 2.
- Missäköhän mä olen kuullut tän tarinan jossain ennenkin..

*VROOOOM*

- Fanit ja nörtithän otti kelat ihan munat pystyssä vastaan. Mutta sitten mä näin jotakin, joka sai mun aivoni kiertymään solmuun.
- ?
- Ne kiittämättömät kusipäät oli mun poissaoloni aikana pystyttäneet sinne viidakon reunamaille kultaisen Quentin Tarantinon patsaan! Mitä helvettiä?
- No huh huh.
- Mulla leipo kiinni ihan totaalisesti. Mä hyppäsin sen kultasen pakanapatsaan päälle WWF-hypyllä ja murskasin sen tuhannen päreiksi. Sen jälkeen mä iskin ne tuomani filmikelat maahan kahtia ja huusin niille epäuskollisille nörteille, että mä painun takaisin viidakkoon harkitsemaan jos tekis sen elokuvan uudestaan.
- Ja sen jälkeen sä menit takaisin viidakkoon?
- Sen jälkeen mä otin viidakosta helikopterin ja tulin tänne luistelemaan sun kanssa.
- No se selittääkin, minkä takia sulla on shortsit vieläkin jalassa.
- Mulla on aina shortsit jalassa, Kääpiö.
- Aijaa. Ei sitten ketään. Mitäs niille nörteille sitten kävi?
- Ne on varmaan vieläkin siellä viidakon reunalla odottamassa. Pistelee poskiinsa kultasen Quentin Tarantino -patsaansa palasia, niinkuin komensin.
- Eiks toi oo vähän käyrää, Pete?
- Ei tosiaan. Oppivatpahan läksynsä.
- Heh heh, totta tuokin. Mutta yhtä juttua mä en vielä oikein ymmärtänyt.
- Mitäs?



- Ihan oikeasti, MITÄ HELVETTIÄ?!