Nyt voin kuolla.

Nyt voin kuolla. Tyytyväisenä.

Tai noh, ainakin melkein tyytyväisenä.

Miksi?

2006 Suomi voitti Euroviisut.
2007 Iltalehti kirjoittaa etusivullaan otsikolla "Missä halli viipyy?"

Nyt olen nähnyt kaiken.

Paitsi Kääpiön Pirkan hölkässä.

Nyt voin kuolla.

Tai noh. Jos odotan siihen asti, että näen Kääpiön Vormiston mäkiä kiipeämässä.

Sitä odotellessa.
Ja hallia.

Ai niin, loppuun vielä kuolematon lainaus Pekalta / IL (onnea vaan):

Kyllä se eniten vaikuttaisi mielenterveyteen ja fyysiseen terveyteen, jos ne semmoisen hallin pikku hiljaa Suomeenkin pykäisi

Äiti lähetä rahaa

Luistimet... Check.
Trikoot... Check.
Kilpapyörä... Check.
Syömättömiä armeijan sissimuonia... Check.
Nonniin, hyvältä näyttää. Mies taisi oikeasti muistaa ottaa kaiken mukaan.
Ainiin, Kummeli-DVD:t... Check.

Niinhän se nimittäin on jotta minäkin Taistelukääpiön ominaisuudessa jouduin ennemmin tai myöhemmin muuttamaan pois Mansesterin korpimailta ihan oikeasti ihmisten ilmoille tekemään jotain hyödyllistä. Otan muuten takaisin sanani siitä, että Suomen kasvatustieteellinen tulevaisuus olisi hyvissä käsissä - se ei nimittäin enää ole.

Ettei opiskeluaikani Jyväskylässä menisi kuitenkaan aivan Urheilukoulun sanaston mukaisesti terskan näppäilyksi, olen päättänyt ottaa - en elämän - vaan opiskeluntehtäväkseni seuraavien asioiden selvittämisen:

1. Miksi Luisteluliiton uudeksi päävalmentajaksi ei valittu Jorma Uotista.

Tietolähteideni mukaan hassuja aurinkolaseja käyttävä kaljupää oli valmentajavalintojen aikaan nähty pyörivän toistuvasti Luisteluliiton toimiston välittömässä läheisyydessä, enkä puhu nyt Spede Pasasesta. Koordinaation kuningas, koordinoinnin keisari ja koreografioiden Kelju K. Kojootti Jorma Uotinen olisi varmasti antanut maajoukkueelle sen kaipaamaa taiteellista näkemystä, ilmaisun riemua sekä esiintymisen varmuutta. Maailman hienoimmat trikoot Suomen maajoukkueella jo onkin. Mutta ei: päävalmentajaksi valittiin nopeapuheinen Janne Hänninen, joka kuulemma jo aktiiviuransa aikana vaati kutsumaan itseään harjoitus- sekä kisareissuilla Kuninkaaksi. Jorma Uotista sen sijaan kutsuttaisiin vähintäänkin Keisariksi tai ainakin Suurfakiiriksi.

No, nytpä sentään maajoukkueen sisälle on sitten saatu viimein ne kauan etsityt luistelijat Raimo Rauha sekä Yllevi Yhteisymmärrys. Päällimmäiseksi taisi kuitenkin jäädä pelkkä Toivo. Pari päivää vanhassa televisiohaastattelussa Hänninen kertoi, kuinka asioista on juteltu kaikkien luistelijoiden kanssa ja maajoukkueen asioista on päästy täysin yhteisymmärrykseen. Samaan aikaan Kuninkaan pään yli lensi aura lehmiä ja ne törmäsivät UFO:lla lentävään Loch Nessin hirviöön.

PS: Sää oli onnettomuushetkellä hyvä.

2. Kuinka kova jätkä Clint Eastwood oikeastaan on.

Paljon siitä puhutaan, paljon sitä spekuloidaan mutta moniko loppupeleissä on saanut oikeasti totuuden hännästä tiukan possunsaparo-otteen? Kuinka kova jätkä Clint Eastwood on? Hän pystyy sopimuksesta huolimatta jättämään ampumatta partnerinsa hirttonarun Hyvissä, Pahoissa ja Rumissa. Hän pystyy Gene Hackmanin viiden minuutin yksinpuhelun päätteeksi toteamaan vain "Yeah" ja posauttamaan Geneä päähän haulikolla Armottomassa. Hän sättii, piruilee, mulkoilee rumasti, polttaa sikareita, ei koskaan iske naisia ja voittaa jylhyydessä sen, mitä asenteessa Evil Deadien Ashille häviää. Mutta kuinka pitkälle Clintin jylhyys oikein ulottuu? Täten otan opiskeluaikojen tehtäväkseni tutkia kuva kuvalta kaikki Itämetsän elokuvat ja vilkaista suoraan pimeyttä silmään. Onko siellä sisällä ihminen? Palaan asiaan.

3. Selvittää missä menee ultimaattisen tyhmyyden raja.

Hups, tuon taisin jo tehdäkin. Tässä katkelma keskustelusta, jonka kävin Kortepohjan vapaa-aikasihteerin kanssa lauantaina.

- Se on Taistelukääpiö täältä n:o ***:stä päivää.
- No päivää.
- Olis semmoinen tilanne, että rekisteröin tietokoneeni tuota Kortepohjan internet-verkkoa varten jo keskiviikkona mutta nyt eletään jo lauantaita ja nettiä ei vieläkään --
- EN VOI AUTTAA.
- Jaahas.. No tuota, voisitteko sitten neuvoa minulle ihmisen joka Voisi auttaa?
- Lähettäkääpä sähköpostia tuonne Kortepohjan tekniseen tukeen. Sieltä autetaan.
- !!!

PS: Sää oli onnettomuushetkellä hyvä.

Ainiin. Sydämelliset kiitokset sinulle, mustahousuinen kilpapyöräilijä, joka onnistuneesti porasit minua suoraan kakkoseen sunnuntai-iltapäivän pyörälenkillä. Oli muuten aika hienoa puskea 20 metriseen vastatuuleen 3-4 kilometriä kakkosvaihteella niin paljon kuin jaloista lähtee, sykkeen hakatessa jotain 180:n ja 210:n väliltä, kun seuraavassa alamäessä rinnalle heilahtaa purukalustot kirkkaana hymyilevä hahmo, toteaa jotta "Kiitti beesistä" ja työntää nauraen ohi.

Mitä mittään, kuule.

Nnnnnngh!

Nnnnnnngh!.
Nnnnnnngh!.
Nnnnnnngh!.

Vittu, miksei se liiku?

Nnnnnnngh!.
Nnnnnnngh!.
Nnnnnnngh!.

Liiku, saatana!

Nnnnnnngh!.
Nnnnnnngh!.
Nnnnnnngh!.

Ai niin. Ei sitä luistinta tarvitse liikuttaa. Luistelun sijaan kannattaa esimerkiksi aukoa päätä kaikille ja kaikesta.

Se kuulemma kannattaa (toim.huom.: kuten tästäkin blogista huomaa).

Nnnnnnngh!.

Liiku!

Nnnnnnngh!.

Suosittelen taas kerran lukemaan Suomi24:n rullaluisteluaiheista keskustelua, etenkin koskien Salon SM-kisoja.

Asiallista tekstiä, eh?

Nnnnnnngh!.

Vitun mäet, vitun suomiasvaltti ja vitun sauvarullaluistelijat.

Sama koskee mukulakiveä maratonreitillä.

Nnnnnnngh!.

Siinä tuli sekin avautuminen. Olo parani!

Nyt voikin sitten keskittyä koko loppukaudeksi rullaluistelutapahtumia järjestävien tahojen haukkumiseen, tuloksista valittamiseen ja keskinäiseen päänaukomiseen.

Ai niin!

Tai sitten voisi kai luistellakin.

Nääh, ei kannata.

Polttopullo yliopiston narikkaan ja muita Frankie-boyn parhaita

Heräsin viikko sitten aika jännittävästä paikasta: luokkahuoneesta. Tarkemmin ympärilleni mulkoiltuani ja muutaman ihmettyneen vastakatseen väistettyäni jouduin tarkentamaan huomiotani siinä määrin, että kyse taisi olla yliopistollisesta luentosalista - huone oli nimittäin takaseinää kohden kohonevaa mallia eikä toisen asteen oppilaitoksissa juuri moisista ylellisyyksistä ainakaan minun aikanani päästy nauttimaan. Mutta toisaalta, niinhän se on armeijassakin: oma vuosi oli aina kaikkein rankin, kovin ja epäreiluin. [..mutta minulla se oli ihan ihan oikeasti]

Vieressäni oikealla istui mielenkiintoisen näköinen, vaaleahiuksinen tyttö Marimekko-penaaleineen ja kolmine lyijykynineen. Hame oli riittävän lyhyt jäädyttämään ajankulun muutamaksi sekunniksi. Tyttö huokaili ja pyöritteli silmiään vuoroin luokan etuseinän yläreunan vasempaan ja oikeaan kulmaan. Taisi testailla lyheneekö huone, jos katsoo sen vastakkaisiin yläkulmiin tarpeeksi monta kertaa peräkkäin lepuuttamatta kertaakaan silmämunia.

Vasemmalla istui iso mies. Ukkelilla oli 20 senttiä pitkä, blondattu parta ja pää oli muista kulmista katsottuna täysin karvaton. Kaveri tuli ihan varmaan paikalle American Chopperilla, täräytti etuovista läpi, kaasutteli portaat ylös, jätti tullessaan lattioihin 30 metriä mustaa lakua, murahti nimenhuutajalle jotakin murrin ja ärrin väliltä ja istahti tuoliinsa niin että pölyt tärähtivät pois leveiltä olkapäiltä. Sitten äijä oli varmaan kaivanut taskustaan nahkaisen, pääkallokuvioidun säilytyspussinsa ja näpertänyt pussista ulos ihmisenluusta koverretun kynänsä.

Katsoessani eteenpäin näin punaista. Ja valkoista ja mustaa ja keltaista. Värisarja lähti edessä istuvan pimun päästä ja laskeutui nätisti tuolin selkänojan taakse piiloon mulkoilevien taistelukääpiöiden katseilta. Supertyttö heilutteli päänsä edessä valkoista A4-paperia tuuletellen meikin vääristämää naamaansa ja tuhahteli tasaisin väliajoin aivan kuin 15 minuutin yhtämittainen hiljaa paikallaan pysyminen olisi vastoin kaikkea mikä on inhimillistä ja hyvää tässä maailmassa. Pimu käänsi päänsä vasemmalle ja ojentui tisseineen sössöttämään minusta katsoen etuvasemmalla istuvalle tytölle.

"Mähän oon ollu niinku.. Uu es aassa au pairina vuoden. Et mä oon sielt saanu kyl semmost tiettyy.. niinku.. näkemyst tähän juttuun. Et kyl mä näkisin et mä oon täs niinku aika vahvoil. Ku mul on just sitä niinku.. Näkemyst."

Tyttö alkoi sylettää minua heti.

Hetkeä myöhemmin luentosaliin astelee m91-maastohousuihin ja firmanvihreään kauluspaitaan sonnustautunut nuorimies. Poika oli nähnyt telkkarista kuinka afrikkalaiset vapaustaistelijat pitävät barettiaan olkapoletin alla, käsivarren yläpuolella ja oli tehnyt samoin. Poleteista löytyi salmiakin muotoisia askarteluliikkeen nappuloita, poikaparka oli siis kaiken lisäksi Reserviupseerikoulussa. Maihinnousukengät nitisivät tuttuun tyyliin lakatulla luentosalin lattialla, kun varusmies käveli takariviin paikkansa luo kuin kukko tunkiolla. Nauroin sisälläni niin reteästi että avonaisesta mielikuvitussuustani olisi voinut havaita hampaiden väliin aamupalalla jääneen leivännokareen - vahingonilohan se on paras ilo.

Hetkeä myöhemmin mukavan näköinen vanhempi mies astelee luokan alapäähän ja avaa suunsa. Herra antoi ohjeita lomakkeiden täyttelyyn ja neuvoi vielä poistumaan luentosalista viimeistään kahden tunnin kuluttua. Minullehan se passasi, edessäni istuvan superbimbon tissit olivat nimittäin sellaista sorttia, että ne eivät kertakaikkiaan jättäneet minua rauhaan. Ihan oikeasti, katsoi minne suuntaan tahansa niin rintavarustuksesta näkyi silmäkulmassa pieni vilkahdus! Koitin jopa pitää silmiäni hetken aikaa kiinni, mutta siellä ne silti nököttivät! Uskomatonta.

Käänsin paperin ja aloitin ratkaisemaan ensimmäistä tehtävää. 20 minuutin kuluttua olin saanut täytettyä lappuseen nimeni ja syntymäaikani. Otin kulauksen energiajuomasta ja aloitin sen jälkeen jännittävän dialogin lomakkeeni kanssa:

- Hei kaveri. Tuntuuko sinusta, että hallitset koealueen riittävän hyvin?
- No onhan mulla noita töitä kyllä tossa ollut, että ehkä niin hyvin en oo ehtiny lukemaan kun esimerkiks tuo mun oikeella puolella istuva tyttö.. Mutta kyllähän mä aion ainakin arvata! Monivalinnalla maisteriksi! Haha! Mitäs siihen sanot, herra koepaperi?
- Mulla on kaks sanaa sulle. Virhe. Pisteet.
- Voi perse. Enpä ottanut tota huomioon.
- Kyynel.

...

Muutaman kymmenen minuutin kuluttua olin rastitellut ensimmäisessä ja toisessa kohdassa vaaditut viitisenkymmentä kohtaa ja lomake alkoi taas puhua minulle.

- Nonniin, äijä. Nyt olis sit aika vastailla näihin soveltaviin tehtäviin.
- Anna palaa, Frank. Tiedät kyllä tien.
- Hei. Mitä ikinä teetkin, älä sano mua enää ikinä Frankiks. Älä ikinä.
- Ihan mikä saa sulla seisoon, Frankie-boy. Kysy nyt ne kysymykset niin pääsen helevettihin täältä ennen kun tuon edessä olevan tissit alkaa hiota.
- Hnnngh. No hyvä on. Eräässä kasvatustieteellisessä tutkimuslaitoksessa tutkittiin kahden koulun välisiä eroja matemaattisessa suorituskyvyssä. Molemmat koulut osallistuivat samaan kokeeseen ja tulokset laski riippumaton kolmas osapuoli. Tuloksista kävi ilmi, että ensimmäinen koulu oli selkeästi parempi. Voidaanko tutkimuksen perusteella tehdä seuraavanlaisia päätelmiä:

A) Koulut olivat eritasoisia matemaattiselta suorituskyvyltään?

- Ehh... No niinhän tuossa tekstissä sanottiin. Kyllä.

B) Koulut osallistuivat samaan kokeeseen?

- Ei jumalauta. Niinhän tossa just äsken sanottiin. Kyllä.

C) Kyseessä oli kasvatustieteellinen tutkimus?

- *Huoh* ...Kyllä.

D) Tämä koko soveltava osio on täysin typerä?

- KYLLÄ!

Käytyämme Frankie-boyn kanssa pitkän ja hedelmällisen keskustelun luetun ymmärtämisestä ja sisälukutaidosta, poistuin luentosalista ensimmäisten joukossa aulaan odottelemaan vuoroani yksilöhaastatteluun. Kun astelin tuntia myöhemmin pois yksilöhaastattelukammiosta, näin superbimbon sössöttävän au pair -kokemuksiaan jollekin toiselle pahaa-aavistamattomalle uhrille, joka selvästi havitteli käsiinsä jotakin tylppää ja kivuliasta esinettä. Samaan aikaan toisesta huoneesta löntysteli ulos kaljupäinen ja pitkäpartainen motoristi, joka hyppäsi luokkahuoneen ovella odottaneen American Chopperinsa kyytiin leveä hymy naamallaan, kaasutteli alas yliopiston portaita niin että hampaat kalisivat, nakkasi polttopullon vaatenaulakkoja kohti ja keuli aulan ovista läpi suoraan Jyväskylän liikenteeseen.

m91-maastopukuun sonnustautunut upseerioppilas asteli niin ikään koesalista ulos maastokauluspaidassaan nätit hikiläikät, marssi tahtimarssia lähimmän tuolin luo tehden matkalla vain 90 asteen käännöksiä, istahti terävästi istumaan, iski maihareiden kantapäät yhteen kuin robotti ja lasitti katseensa.

Sillä hetkellä mieleeni juolahti, että Suomen kasvatustieteellinen tulevaisuus taitaa olla aika hyvissä käsissä.

(Hirvittävät) Raksatyöläiset ulkoavaruudesta

Tervehdys, ystäväni!

Meitä molempia kiinnostaa tulevaisuus, sillä siellähän sekä sinä että minä tulemme viettämään lopun elämästämme. Ja muista, ystäväni, tulevat tapahtumat kuten nämä tulevat vaikuttamaan Sinuun pysyvästi. Sinua kiinnostaa kaikki tuntematon, mysteerinen, selittämätön. Siksi sinä olet täällä. Ja nyt ensimmäistä kertaa me tuomme Sinulle täydellisen tarinan siitä mitä tapahtui sinä pahamaineisena päivänä. Me annamme Sinulle kaikki todisteet, perustuen vain niiden sieluparkojen lausuntoihin, jotka selvisivät tästä kammottavasta päivästä. Tapahtumat, paikat... Ystäväni, emme voi pitää tätä salaisuutena enää! Rankaiskaamme syyllisiä ja palkitkaamme syyttömät! Ystäväni, kestääkö Sinun sydämesi shokeeraavat tosiasiat

RAKSATYÖLÄISISTÄ ULKOAVARUUDESTA!

Tom, tom, tom, tom, tom, toooom tooooom! [nämä ovat muhkeita bassoja. älä meille itke jos äänentoistolaitteesi eivät ole riittävät]

Vapun aikoihin rajoittamattomaksi muuttunut työläisten liikkuvuus Euroopan Unionin sisällä ei alkuvaiheessa aiheuttanut kovinkaan tuntuvia muutoksia normaalin suomalaismiehen-, tahi naisen arkeen. Sporat rämisivät niinkuin ennenkin, kadunkulmat eivät täyttyneetkään vantaalaisia pikkugangstereita pahemmista rikollisista ja rullaluistelukin tuntui jatkuvan entiseen malliinsa.

- Ei sillä eikä millään, mutta eipä työvoiman vapaalla liikkuvuudella olisi ollut ainakaan tamperelaisiin mitään vaikutusta. Ollaanhan täällä luisteltu jo ainakin kuukauden päivät HALLISSA. Helsingin Katukiitäjät, kuulitte kyllä. Pirkkahallissa. Sileän sileällä betonipohjalla, vajaan 300 metrin pituisella radalla, hyvin ilmastoidussa C-hallissa. Eikä maksa paljo paskaakaan! Siinä ei paljon kympin seteli haise kun vuoden käy halliolosuhteissa harjoittelemassa ja järjestämässä rullaluistelukursseja! Muhahahahaha! -

Niin, elämä jatkui myös (hallittomilla) helsinkiläisillä rullaluistelijoilla normaaliin tapaansa, vaikka työvoimaa Virosta, Lapsityövoimastaniasta, Kalashnikoviasta, Sotalandiasta ja kaikista näistä muista mielenkiintoisista uusista EU-maista saapuikin.

Helppoa ei kuitenkaan ollut rakennusurakoitsija Kankelalla, joka oli saanut tehtäväkseen johtaa ja suorittaa VR:n Makasiinien purkutyöt. Työntekijät vinkuivat etuja etuuksien perään ja työolosuhteetkin olivat kamalat kun kesä tulikin tällä kertaa siihen aikaan kun pitikin. Eukko haukkuu kotona sukunimestä huolimatta tuhkamunaksi ja tytärkin on mennyt Ukrainaan opiskelemaan kasvatustiedettä. Kuulemma Ukrainan kasvatustieteellisen yliopiston palveluspukuna on muuten m91-maastopuku ja valmistuessaan oppilaat saavat päähänsä mustat baretit ja käteensä miliisipassit. Sosiaalisten, työllisten ja sängyssä suoriutumisen ristipaineessa ähkyröivä rakennusurakoitsija oli ratkennut juomaan, ja avautuikin ongelmistaan useammin Jack Danielsille kuin saksalaiselle työpsykiatrilleen Sigge Freudille.

Kun Kankela eräänä päivänä läimi itseään ja kavereitaan vihdalla selkävilloihin raksaliiton saunaillassa, sai hän uskomattoman ahaa-elämyksen. Hän antaa fudut kaikille suomalaisille, liian hyvään tottuneille työntekijöilleen ja ottaa tilalle halvimmat mahdolliset soutuveneellä Suomeen puskeneet lainatyöläiset. "Kyllähän ne perkele moukaria osaavat heiluttaa, nehän murskaa kotona toistensa kalloja harva se päivä", totesi Kankela ja ryhtyi tuumasta toimeen.

Kankela hankki käsiinsä EU:n uuden 300-sivuisen jäsenvaltiolistan ja aloitti halpojen työntekijöiden varmistamiseksi lukemaan kirjaa takaapäin.

Zezeenia..
Zilbabwe..
Yzerbaizan..

"Kylläpä ne kaakennäköisiä maita meihin hyvinvointisvaltioihin nykyään lukevat", mietiskeli Kankela ja otti toisen hörpyn JD:stä.

Yz-heimojen demokraattinen kansantasavalta.. "Heh.. niin varmaan."
Karvakourien liittovaltiot.. "Hrrrr!"
Ruotsi.. "Ei jumalauta, eihän näistä uusista EU-maista oo mihinkään!"

Kankela vajosi epätoivoon hörpäten loput JD:stä naamariin yhdellä kulauksella ja nukahti hetkeä myöhemmin työpöytäänsä vasten.

Mies ei ole varma, oliko ollut sammuneena viisi minuuttia vai viisi tuntia, mutta hyvin nopeasti nukahtamisensa jälkeen hän säpsähti hereille. Huoneen kattoon oli ilmestynyt reikä, josta tulvi sisään taivaallista valoa ja kuorolaulua! "Mitä vittua", totesi Kankela hieroen silmiään. Kun kuorolaulu alkoi saavuttaa kertosäkeensä, laskeutui valoa tulivasta kattorööristä sisään David Hasselhoff. Kankela ei ollut ihan varma, kumpi kiilsi kirkkaammin: rööristä tulviva taivaallinen valo vai Hasselhoffin taivaallinen hammasrivistö.

- Terska pyllyyn, Kankela!
- Mitä vittua.
- Niin jotta moro vaan, Kankela. Mä oon David --
- Kyllä mä ny shaatana tiedän kuka sä oot, mutta mitä sä teet mun työhuoneessani ja pakkoko tohon kattoon oli reikä shahahata. Shahaata. Sha. Shahata.
- Joo, sori siitä. Mä lainaan noilta mun kavereilta vaikka vähän silikonia niin saadaan se aika nätisti korjattua.

David Hasselhoff osoitti sormellaan kattoröörin reunalta kurkkivia hengenpelastajatyttöjä.

- Ootteko te Herran enkeleitä vai hä? Nytkö se kuolo sitten korjasi mut?
- Eei, ei suinkaan. Me ollaan.. Miten sen sanois. Hyvän tahdon lähettiläitä!
- No epäilemättä.

Kankela tuijotti hengenpelastajatyttöjen tissejä.

- Hmm.. Me ollaan vähän haisteltu että sä olisit avun tarpeessa.
- Kuules Hashselhofi. Mä en tiä mitä se mun eukko on teille shanonut, mutta mä en todellakaan ole mikään tuhkamuna! Mä olen Kankeloiden ylpeää sukua ja me ollaan pitkään jalostunutta kankimiessukua!
- Kankela, eihän me --
- Eikun nyt kuuntelet loppuun, perkele. Okei, ehkä emännän kanssa on sattunut tässä vuosien mittaan muutama.. Puhutaan siis vain Muutamasta.. Erinäisiä.. Lerpsahdustapauksia. Mutta kuule Hasselhoff, voin kertoa sulle että kaikki nämä lerspahdukset on johtunu TYÖSTRESSISTÄ enkä mä arvosta sitä että mun työhuoneeseen tulee keikistelemään jotain silikonitykkejä ja maailman hirvittävimmän näkönen kasari TV-tähti ja yrittää kertoa mulle miten mun pitäis kankihommia hoidella!
- Niin, tuota. Meillähän ei ollut aavistustakaan tuollaisesta ongelmasta. Me aateltiin lähinnä tuota sun työvoimapulaa...
- Ehh.. Ai jaa.
- Niin. Jotta tarvitko sä hyviä työntekijöitä. Täs' siul ois sellasia.
- No helvetti! Pistetään toiminta pystyyn!

Ja niin 80-luvun hirvittävimmän näköinen TV-tähti ja alkoholisoitunut rakennusurakoitsija Kankela paiskasivat kättä intergalaktisen yhteistyön merkiksi.

Purkutöiden oli tarkoitus alkaa noin viikko vapun päättymisen jälkeen. Kävipä kuitenkin niin, että pari päivää sovittua alkamisajankohtaa aikaisemmin David Hasselhoff ulkoavaruudesta pöllähti Ritariässällään makasiinien eteen. Autosta nousi ulos myös puolen tusinaa silikonitykkejä punaisissa uimahousuissaan.

- David, tääkö se on se tönö mikä meidän pitää purkaa?
- Kyllä vain, enkelini. Tämäpä tässä. Parin päivän päästä vasta alotellaan.
- Eiiiiih! David-kulta. Voitaisko me alottaa jo iiihan pikkuriikkisen etuajassa? Pliiiiis? Meidän tekee mieli purkaa jotain. Se ois *niin* kova turn-on.. Ihanaa kun pääsee tuhoamaan jotain kaunista.
- Noh... Hmm..
- Pliiiiiiis, David?
- No okei, enkelini. Mutta muistakaahan nyt ottaa rauhassa. Muistatte kai miten kävi Turussa kun viimeksi mentiin raksahommiin? Koko kaupunkihan siinä palo, saatana!
- No menikö sekään palo sitten hukkaan, David?
- Hyvä pointti. Antakaa mennä vaan.

Ja niinhän siinä sitten kävi, että hirvittävän David Hasselhoffin silikonitykit ulkoavaruudesta käyttivät VR:n Makasiineihin pahamaineista infrapunakatsettaan ja sytyttivät näin koko roskan tuleen, kaksi päivää alkuperäistä purkupäivää etuajassa.

Voitte lopettaa tutkinnat, tämä oli tositarina niistä tapahtumista, joista seurasi VR:n Makasiinien lopullinen tuhoutuminen. Harmillisesti tällä kertaa ei palanut ihan koko kaupunki, vaan lopullisiksi seurauksiksi taisikin jäädä muutaman viiden euron virolaistyöntekijän siirtyminen toisiin tehtäviin.

Ensi kerralla pelaamme EU-rulettia, jossa päätämme mitkä maat seuraavaksi otetaan mukaan Euroopan Unioniin! Toivottavasti ei karahda rosvosektorille...

Tarinoita väsyneistä miehistä

Tiedättehän ne kuulapäiset (ja ihan normaalipäisetkin) miehenretaleet jotka notkuvat samoissa baareissa, kahviloissa ja huoltoasemilla päivistä ja vuosista toiseen, läimäytellen toisiaan selkiin ja öristen muistelevat Niitä aikoja? Kahvi- ja kaljakupit kilisevät ja käheistä kurkuista korisee toinen toistaan rankempia tarinoita äijämäisyydestä, vitutuksesta ja kovista kokemuksista.

Tiedättehän ne väsyneet roikaleet, jotka määrittävät itsensä sillä kuinka vittumaista heillä on Niinä aikoina ollut ja kuinka hyvin he ovat Niistä suoriutuneet. Tiedätte varmasti kuinka typerältä näiden ukkeleiden nauru kuulostaa, se pistää suoraan tunkkaisenkin menomestan ilman läpi ja tökkii poskeen hammastikuilla. Meillä oli sitä ja tätä. Niillä oli noita ja näitä. Ne ei ollu mitään ja me oltiin the shit.

Ja nythän ei puhuta pikaluistelijoista.

Nyt puhutaan niistä ukkeleista, joita yhdistää se yksi ainoa asia, joka miehiä Suomessa yhdistää. Se yksi juttu, josta voi äijäporukassa aina puhua kun säät, missikisat ja SM-liiga -tulokset on läpi jauhettu.

Nimittäin niistä ukkeleista, jotka ovat suorittaneet Intin.

Aina löytyy joku, jolla on ollut hurjemmat alikersantit, mulkummat luutnantit, pisimmät siirtymät, raskaimmat varustukset ja rumimmat kapteenit. Jollakin on aina kovemmat harjoitukset, mielettömämmät loppusodat ja hulluimmat ketutukset.

Minullapa ei tähän keskusteluun ole juuri mitään annettavaa, koska ainakin Meikäläisen loppusota oli täynnä pelkästään loistavia, suorastaan hassunhauskoja tilanteita, joista riittää naurettavaa vielä pidemmäksikin aikaa. Minun loppusodassani naurettiin. Kokoajan. Tänään perjantaina saavuimme yhdeksän päivän tiedusteluharjoituksesta, jossa pääsimme ensikätisesti tutustumaan väsymyksen ja vähäisen (sissi)ravinnon vaikutukseen äijissä. Tässä on tarinoita väsyneistä miehistä.

- Ensimmäisenä päivänä ohittaessamme 500 metrin päässä sijaitsevaa vihollisen pioneerijoukkuetta äänettä ja salassa, päätin tarttua aseeni kahvaan luullessani sen olevan varmistettu ja ase laukesi. Havut pöllähtivät vasemmalta puoleltani puolen metrin korkeuteen, linnut lensivät karkuun ainakin kilometrin säteeltä ja vasemmassa korvassa tinnitti niin saatanasti. Ja sitten juostiin.

- Kahta tuntia myöhemmin olimme perustaneet radioaseman muutaman kilometrin päähän oletetusta vihollisryhmittymästä. Kersantti Nättinen palasi partiotiedustelutehtävästä, teki latausliikkeen teltan ulkopuolella ja ampui tyhjälaukauksen. Ase laukesi. Sitten ei enää juostu.

- Kohteen tiedustelun toisen päivän yönä kokelas Kallio suoritti unessaan seuraavanlaisen yksinpuhelun: "Voitto voitto voitto voitto voitto voitto voitto. Me sulatetaan ne!"

- Kaksipäiväisen kohteen tiedustelun loppupäätelmänä oli se, että alueella ei ollut yhtäkään vihollista.

- Siirryttyämme suorittamaan tähystystiedustelua muutaman kilometrin päähän ja oltuamme siellä muutaman päivän ajan kahden tunnin keskimääräisillä yöunilla, istuin vartiopaikalla kello 0300 yöllä ja alkoi tapahtua kummia. Kuulin parin metrin päästä oikealta ankan ääniä. Vilkaisin oikealle, eikä siellä ilmeisestikään ollut juurikaan ankkoja. Samalla hetkellä huomasin metsänrajasta nousevan helikopterin, jonka propellit päästivät pyöriessään ankan kaakatusta. Hetkeä myöhemmin ryhmänjohtaja ryntää teltasta kalsareillaan rynnäkkökivääri tanassa huutaen "Nyt lahdataan se ankka!" Hieraisin silmiäni ja ankkakopteri sekä ryhmänjohtaja olivat kateissa.

- Seuraavana päivänä kaksi maastopukuista poliisia tuli pystyttämään nopeustutkaa suoraan tähystysasemamme eteen. Nelisen päivää irtautumispelossa ollut ryhmänjohtaja sattui juuri olemaan silloin tähystyspaikalla, ja antoi hätäpäissään irtautumiskäskyn koko ryhmälle. Ja sitten juostiin.

- Seuraavana yönä ryhmänjohtaja huudahti tuskissaan makuupussinsa uumenista: "Töyrylä! Matti! Kallio! Missä on Y-piste? Antakaa minulle Y-piste!"

- Alikersantti Forströmin maastohousuista paloi oikea lahje.

- Nelipäiväisen tähystystiedustelun loppupäätelmänä oli se, että kuluneiden päivien aikana kohteen ohi oli ajanut kaikkiaan kolmesta neljään strategisesti tärkeää vaunua ja 200 täysin yhdentekevää vaunua.

- Tähystystiedustelua seurannut kolmipäiväinen siirtymävaihe sai arvoisensa lopun, kun kokelas Rajala juostessaan noutoautoa kohti, kompastui ja teki pikaisen 90 asteen käännöksen maata kohti ja kaatui naamalleen kuin satakiloinen puu.

Yhdeksän päivän yhtämittaisten hallusinaatioiden, hauskojen tilanteiden ja liki katkeamattoman naurun jälkeen voinkin vain todeta kaikille väsyneille miehille ja muillekin rotkaleille, jotta armeija on tasan niin paskaa kuin siitä itselleen tekee.

Alik Kääpiö kuittaa.

[ TJ 35 ja v***u me ollaan muuten kovia jätkiä. Jos me ollaan sade rankka, te ootte hämähäkkejä! Hajotkaa mosat! ]

Kuinka valtikka menetetään.

Pika -ja rullaluistelun asiantuntevan intternettipalvelun pitäjä täällä hei!

Tai hei, ei me enää sellaisia ollakaan.

Suomi24:sen keskustelualue on paljon parempi paikka! Sieltä löytyy asiantuntija ihan mihin lähtöön hyvänsä.

Esimerkkejä tarvitaan vai häh?

Katsokaa ihmeessä vaikka viestiketju tulevan kesän Salon SM-maratonista.

Varmaa tietoa jaossa, sanoo hän.

Etenkin spekulaato siitä, ilmestyvätkö "sprintterit" helsingistä erään seinäjokelaisen valmentajan ohjastamana viivalle.

Valtikka män. Nyt Taistelukääpiön täytyy tyytyä pelkkään rinkkaan.
Onneksi sekin lohduttaa.